Kävin lääkärillä ja olen sanaton. Omalääkärilläni on joku kumma fiksaatio avioeroja kohtaan. Mielestäni eronneet vanhemmat ovat lapsen kannalta paljon parempi kuin yhdessä olevat ja onnettomat. Mitä mieltä te olette?
Olen kertonut saman tarinan samalle lääkärille ennenkin, mutta kerroinpa uudestaan.
- Niin mites sun vanhemmat?
- Asuu kaukana, äiti on alkoholisti ja isä dementikko, ollaan aika vähän yhteyksissä.
- Okei.
- Asuvat kuitenkin yhdessä?
- Ei kun erosivat silloin kun oli 9 tai 10-vuotias.
Sitten alkoi paasaaminen siitä kuinka minulla on Vaikeaa koska vanhempani ovat eronneet samalla kun yritin vastailla kaikkeen mahdollisimman lyhyesti ja selittää että oon jo iso tyttö ja et suurin pelkoni tällä hetkellä on että olen onnistunut vaurioittamaan sydäntäni jotenkin. Ja että olen väsynyt kuin kuolema ilman järkevää syytä.
Jos rysäytän kelle tahansa koko tarinani kerralla, se kieltämättä kuulostaa aika villiltä: alkoholistiperhe, väkivallalla uhkaamista, nälkiintymistila 10-vuotiaasta lähtien, masennus itsemurhayrityksineen yläasteella, 8kk suljettua osastoa, sen jälkeen nuorisokotia ja siitä eteenpäin vaihtelevia syömisvammakausia ynnä muuta... Mutta silti koen että elämäni on ollut kuitenkin keskimäärin ihan hyvä. Vieraalle ihmiselle on vaan niin vaikea selittää tämän jälkeen että kaikki on ihan hyvin. Siksi en yleensä kerro uusille ihmisille menneisyydestäni muuten kuin pieni pala kerrallaan, koska kaikki eivät ymmärrä eroa menneisyyden ja nykyhetken välillä.
Verenpaine oli normaali, hurraa.
- Sä olet viillelly.
- Joo. (yli 10 vuotta sitten)
Tässä kohtaa mietin että ei kai vaan kaikki kirosanat mitä sisälläni juuri pitelen voi kuulua stetoskoopin läpi??
Sanoin että syömiset sujuvat paremmin kuin aikoihin ja ajatukset siihen liittyen. Sanoin että olen kasvanut melkein 10 kiloa ihmisenä vuodentakaisesta ja ihan fine asian kanssa... Lääkäri siihen, että en ole käsitellyt asioita. Minusta kun tuntuu etten ole vuoden aikana juuri muuta tehnytkään.
Sain lähetteen ravitsemusterapeutille, mikä on ehkä ihan hyvä kuitenkin. Luulen, että koska minulla ei ole nyt mitään akuuttia hätää, olen ehkä vastaanottavaisempi järkipuheille ja toisaalta ehkä on ihan vapauttavaa kertoa jollekin mitä syön ja mitä en. Eikä myöskään tarvitse enää jahkailla että hoitoonko vai ei. Sain lähetteen myös jonnekin psykiatrian puolelle, en muista minne. Se minua hieman hirvittää, koska en koe olevani mitenkään erityisen onneton tällä hetkellä ja että joudunko taas selvittämään kaikki vanhat asiat jollekin uudelle ihmiselle? Ja vienkö paikan joltain joka oikeasti sitä tarvitsee?
Kovin paljon menetettävää minulla ei kuitenkaan ole, katsotaan nyt mitä tapahtuu. Sydän huolettaa edelleen, mutta en silti jaksa uskoa että se olisi mitään kuoleman vakavaa.
Anteeksi tällainen avautuminen, mutta pakko purkaa jonnekin.
Siksi kai tämä blogi on olemassa - pakkohan ei ole kenenkään lukea!
Kiitos ja anteeksi. Taas!
Argh mikä lääkäri!! On ihan hyvä, että huolehditaan ja kiinnitetään huomio myös psyk.puoleen, mutta hei ihan oikeesti. Joku roti ja raja nyt sentään. Ja hei älä pyydä anteeksi <3 ei sun tarvii. Ravintotäti voi oll hyvä, ehkä psyka kanssa. Ja käyminenhän ei haittaa mitään, arvioivat kyllä siellä vielä käyntien tarpeellisuuden uudestaan. Halauksia <3
VastaaPoistaMelkonen tättähäärä on kyllä! Kerran kun kävin uusimassa epilepsia reseptiä, puhuimme tunnin vanhempien erosta eikä sanallakaan epilepsiasta (!). Kun olin lähdössä, hää sanoi että "olipa kiva kun kävit täällä piristämässä minun päivää, tuollanen pieni keijukainen. Yleensä tääl käy vaan noit vanhuksii." Meinas mennä vähän jauhot suuhun, eihän noin voi sanoa? Mut yritän silti ymmärtää, hää on aika vanha ja vähän höpsähtänyt. Ihan hyvän tahtonen kuitenkin.
PoistaRavintotäti, hih tulee mieleen sellanen 150-senttinen pyöree kukkahattu. :D Mut joo, ehkä se on ihan hyvä juttu. Halihalikans<3
Minullakkin lääkäri osasi kertoa, että olen masentunut koska 10 vuotta sitten (ollessani 10-vuotias) vanhempani erosivat ja muutimme ulkomailta Suomeen. Sen jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä, muttei lääkäri ottanut niitä juttuja kuulevaan korvaankaan.. Kyllä vitutti!
VastaaPoistaIhan varmasti. :( Mietin että mikä järki on ylipäänsä ryhtyä puimaan aikuisen ihmisen lapsuustraumoja jollain 20 min ajalla kun ei siinä ajassa pääse millään nykyhetkeen. Tulee vaan tyhmä ja väärinymmärretty olo!
PoistaÄäh, mikä lääkäri! :// Mutta se voi olla ihan hyvä, että sait lähetteet nyt eteenpäin :) Ei niistä käynneistä koskaan ole haittaa - saattaa jopa saada apua!
VastaaPoistaJa älä pyytele anteeksi! Blogiin on lupa kirjoittaa, mitä tahtoo ja mitä tuntee! <3 Haleja <3
Niin, jotain hyvää, jos sydänasia jää mysteeriksi niin ehkä korvien välissä tapahtuu sitten jotakin etenemistä, toivotaan ainakin. :)
PoistaEn tiedä miksi tekee mieli aina pyytää anteeksi angstipostauksia vaikka tiedän ettei tarttis. :/ Halihalikans<3
Ite oon samaa mieltä, et parmpi kaks kotia kuin yksi yhteinen, jossa vanhemmat ovat onnettomia :/ eikö se sitten mitenkään vaikuta lapseen, jos vanhemmat asuvat yhdessä ja suhde on tuhoon tuomittu? Epäilen.
VastaaPoistaKävitkö tällä lääkärillä, josta ollaan keskusteltu hieman silmiä pyörittäen? :D Mutta hyvä että sait lähetteet kyseisiin paikkoihin. Ja jos ei tunnu omalta käydä niissä, niin sitten voi sanoa ettei tämä juttu toimi, mutta kokeilla kannattaa :) Minne päin pääsit ravitsemusterapeutille? Voidaan muuten tästä keskustella privana, mut ny kun muistin kysyä niin kysyin :)
Halipusut sulle nainen! <3
Jo vain, ainoa mitä omat vanhempani (ja monet muut) olisivat voineet tehdä toisin on mielestäin se että oisivat eronneet aiemmin, ennen kuin äiti oli jo ihan loppu.
PoistaJoo, juuri sama täti kyseessä. Lähetettä tuli, mutta en enää muista minne. Meni jotenki ihan usvassa koko reissu, tuntu että ehkä puolet meni ohi ja kun lähin sieltä lappu kourassa oli vähän sellanen olo et "mihin mää ny meen?" Mut kai niistä tulee sit postia perässä tietääkseni. Kerron mihin meen sitten kun tiedän. D:
Jutellaan tästä lisää, millon tuut taas meille kutoo sukkaa? <3
Ja halipuskans murrmeloinen!!