Piste.

Ovikello soi ja mä tiedän mitä on tulossa. Se mitä olen pitkään pelännyt ja lopulta toivonut. Me jutellaan. Tiedän mitä kaikkea haluan sanoa, toivon että sanat löytävät paikkansa. Sä tuut sisälle ja halaat lujaa. Purskahdan itkuun vaikka päätin pysyä lujana. Me jutellaan ja mun on välillä vaikea katsoa silmiin. Kerron asioita mitä en ole uskaltanut aiemmin kertoa, kerron miltä on tuntunut ja mitä olen ajatellut. Sanon että olen löytänyt itsestäni ihan uudenlaisen sosiaalisesti kyvyttömän puolen kun en ole viiden kuukauden aikana osannut sanoa asioita ääneen. Ihmettelet ja kerrot, että mielestäsi osaan sanoittaa asioita paremmin kuin moni muu. Osaankin, mutta en jostain syystä sinun seurassasi. Nyt ryöpytän kuitenkin kaiken, koska tiedän ettei mitään menetettävää enää ole. Sanon kaiken. Suoraan. Kerron miten pahalta on tuntunut, monesti. Ja mistä lähtien. Kerron myös miten hyvältä on tuntunut ja miksi. Puhun suoraan, mutta en halua syyllistää mistään. Keskustelun aikana löydän ihan uudenlaisen yhteyden sinuun ja uskon että tunne on molemminpuoleinen. Harmittaa, että on jo liian myöhäistä. Toisaalta olen iloinen, että jutellaan edes nyt. Sanot, että tekisi mieli halata. Me halataan ja itketään. Tulee ikävä, mutta molemmat tietää, ettei tästä ei ole paluuta enää. Heität laukkusi olalle, suljet oven ja mä tiedän, ettei me nähdä enää.

Vähän myöhemmin kävelen ystäväni kanssa pimeässä. Itken välillä, mutta enimmäkseen on valtavan huojentunut ja helpottunut olo. Mietin mitä kaikkea minun ei tarvitse enää sietää ja mistä kaikesta olen nyt vapaa. Tiedän, että minulla on ihmisiä ympärilläni, jotka näkevät sen mitä olen ja osaavat arvostaa sitä. Ja välittävät. Nyt minulla on myös kalenterissa tilaa ihan toisella tavalla keskittyä asioihin, mihin en ole aikoihin pystynyt keskittymään. Ja ennen kaikkea nyt minulla on enemmän aikaa niille, jotka ovat rakkaita.

En ole näköjään nukkunut yhtään tänä yönä ja kello soi tunnin päästä. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin tyhjä olo. Pelottaa miten minä jaksan yhteensä tämän kaiken? Lohdutan itseäni suosikkiajatuksellani mitä elämään tulee; kaikella on tarkoitus.