Gramma. Kalori. Hiilihydraatti. Kilometri. Senttimetri.

Otsikon sanat kuvaavat minulle syömishäiriötä. Kun ajatukset olivat kieroimmillaan, ajattelin likimain kaiken lukuina. Päässäni pyöri jatkuva laskuri. Vaikka viimeaikoina ei ole ehkä kovin vahvasti mennytkään, en ole silti aikoihin jaksanut laskea mitään. Sanoin ravitsemusterapeutille, etten usko kalorilaskelmiin enkä jaksa moiseen enää ryhtyä.

On kuitenkin tilanteita kun laskutoimitukset voivat olla paikallaan. Vietin viikonlopun Hyvinkäällä ystäväni luona, jolla on luja laihdutusprojekti meneillään. Pääsääntöisesti minun on vaikea suhtautua laihduttaviin ihmisiin. Tekisi mieli aina sanoa, että "eihän sun tarvii." Mutta jos ihmisellä on 20 kiloa matkaa normaalipainon ylärajaan, silloin laihduttaminen on monelta kannalta katsottuna perusteltua ja minun tehtäväni ystävänä on kannustaa ja tukea. Uusien elämäntapojen opettelu ei ole itsestäänselvyys. Siinä missä minä en aina tiedä mikä on sopiva määrä ruokaa päivässä, ei tiedä ystävänikään. Siksi kalorilaskelmat ovat hänen kohdallaan varmasti ihan paikallaan siihen asti että oppii itse arvioimaan. Säikähdin hieman miten hyvin osaan vieläkin laskea kaloreita päässäni ilman vaakaa jos niin haluan. Oli hieman ahdistavaa seurata vierestä miten ystäväni punnitsi jokaisen porkkananpalasen ja kirjoitti ylös. Järkeilin asian itselleni; tämä on eri asia. Söimme melko terveellisesti koko viikonlopun. Ystävälleni määrä oli ehkä keskimääräistä vähemmän, minä en muista milloin olisin viimeksi syönyt näin hyvin. Ja tiedän, että se teki varmasti hyvää. Jaksaa taas vähän paremmin.

Aamupala

Lounas/päivällinen

Iltapala

Oli ihanaa katsella tuttuja maisemia ja kävellä metsäpolkuja, joihin liittyy liki 20 vuotta muistoja - hyviä ja huonoja. Välillä unohduin omiin ajatuksiini kun jokaisesta kadunpätkästä tulee noin miljoona asiaa mieleen. Lenkkeilyä kertyi ties miten monta tuntia, koska koira.

Syksyrakkaus on varmaankin lähtöisin niiltä ajoilta kun asuin vielä Hyvinkäällä. Muistin taas miksi syksy on minun vuodenaikani. <3

 Kotimatkalla tein mutkan isän luona, kävin siellä ruokittavana (köh! :D) ja katsomassa Sri Lankasta kertovan luontodokumentin, jonka isä oli tallentanut. Sain mukaan vielä eväät huomiseksi töihin, kalaa, perunaa ja kanttarellikastiketta! Ennen kotiutumista hain parahimman Allukisumaun hoidosta, missä se oli viihtynyt ja viihdyttänyt ilmeisen hyvin. Se on nukkunut sylissä koko ajan kun kirjoitin tätä, olipas ikävä jo.

Täällä menee tosiaan jo paljon paremmin. Hassua, miten viikko sitten luulin, että menin rikki kun itku ei loppunut, mutta nyt on jo paljon helpompi hengittää. Pikkuhiljaa. 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille teille!!

Ps. Minun on pakko juoruta teille, vaikkei mikään ole vielä varmaa: menen huomenna katsomaan yhtä kissanpentua hiiih!! <3