Mihin se aika menee?

Elämäni on ollut viimeaikoina melko hektistä, tuntuu että olen koko ajan menossa jossain. Päätin ottaa selvää mihin aika menee ja kirjasin neljän päivän ajan mitä teen ja mihin päivät kuluvat.

Maanantai

Herään ennen kellonsoittoa yläkerran lasten leikkeihin, yövuorosta aamupäivävuoroon - nice. Keittiö näyttää kamalalta, siivoan = raivaan turbovauhdilla, syön pari leipää ja tomaatin.

Töissä on täysi härdelli päällä, koneet lagaa, huoltomiehet paikalle. Saan kiitosta hyvin hoidetusta viimeyöstä.

Syön rahkaa ja vadelmia seisaallaan, mietin mitä olen unohtanut.

Työpäivä vilahtaa nopeasti ohitse viideltä lähden kotiin.

Vaihdan vaatteet, syön vauhdissa yhden leivän ja juoksen bussiin.

Käyn teellä kaveripariskunnan luona ja kun olen kotona, kello on melkein yhdeksän. 

Käyn suihkussa ja keitän puuroa kun en jaksa muuta.

Tiistai

Kello soi puoli seitsemän. Teen pitkästä aikaa smoothien enkä ymmärrä miten pystyin syömään sellaista ennen joka aamu, hyrr...

Ilma on raikas ja metsä kaunis, matkalla haaveilen vapaapäivästä.

Töissä on kiireinen ja fyysisesti rankka päivä - käy urheilusta. Hiki tulee, sydän hakkaa, toivon lisää käsivoimia, 20 senttiä lisäpituutta ja apua.

"Sä vain teet minkä kerkeet

Otat vastaan kaikki ne haasteet

Hyvä jos syömään kerkeet

Sä vain teet, sull on otteet ripeet

Sä teet, sull on kädet kipeet

Sä teet, sull on otteet ripeet

Sä lisäät liitteet ja vaihdat musteet"

(Lord Est - Sä teet)

Päivän ensimmäinen ja ainoa tauko on 14.30, syön tomaattikeitot 10 minuutissa ja juoksen taas.

Klo 17 lähden kotiin, pitkästä aikaa muutama rytmihäiriö. En toisaalta suoranaisesti ihmettele.

Paniikkisiivoan, syön pari leipää vauhdissa ja lähden M:n* kanssa juoksemaan. Juostaan maastojuoksua kaatosateessa, olo on jotenkin villi ja kesytön. Oksat raapivat, suonsilmäkkeet katselevat tummilla silmillään, vesi valuu naamalla, juuret ovat liukkaita kun loikimme niiden ylitse. Välillä kuvittelen juoksevani jotakuta karkuun ja adrenaliinihöyryissä tuntuu, että voisin juosta loputtomiin. Halataan ja pussataan kaatosateisessa metsässä yltäpäältä mudassa. Kaikki tuntuu selkeämmältä kuin aikoihin.

Venytellään lenkin jälkeen pitkään. Myöhemmin M leikkaa ja värjää hiuksiaan, minä auttelen välillä ja teen samalla ruokaa: herkkusieniä, sipulia, paprikaa, maissia ja halloumijuustoa, nom! 

22 jälkeen syödään, höpistään ja mennään nukkumaan, en saa unta ennen kuin myöhään.

* M: En tiedä mitä me ollaan, mut ainakin tuntuu tosi hyvältä näin. <3 Kaikilla asioilla ei vaan oo nimiä.

Keskiviikko

Herään puoli seitsemän tekemään aamupalaa itselleni ja M:lle, pari leipää, salaattia ja kananmuna.

Tulee kiire, poljen mestariennätysvauhtia. Töihin ehtiminen on sekunneista kiinni. On melko kiireinen päivä taas, mutta vähän rauhallisempi. 12 aikaan ehdin pitämään tauon ja syön eilisillan jämiä. Kolmelta nappaan vauhdissa kiiwin, ehdinpäs. 

Viiden jälkeen poljen kotiin ja kysyn onko varasiskolla yhtään lenkkiolo. "No ei todellakaan!" Nappaan voileivän ja suuntaan keskustaan.

Käydään kahvillla juoruamassa ja sen jälkeeen Lidlissä, missä olen hieman turisti. Bongaan halpoja luomukananmunia ja juustoa ja luumuja.

Olen kotona ennen yhdeksää. Syön pari leipää, kirjoitan hetken blogia ja menen nukkumaan.

Torstai

Herään aikaisin, syön rahkaa ja kävelen töihin.

Töissä on edellisiin verrattuna melko kevyt päivä, mutta varsinaiseen taukoon ei silti ole aikaa. Syön eväsleivän seisaaltaan valmiina juoksemaan kun vahdin samalla oikuttelevaa konetta.

Olen töissä vain puoli kahteen, suuntaan keskustaan työhöntulotarkastukseen. Myöhästyn bussista ja puolijuoksen 4 km parempien yhteyksien päähän ja ehdin melkein ajoissa. 

Matkalla päätän, etten aio mainita mistään sairaalareissuista tai syömisongelmista, koska en haluaisi että nämä asiat seuraavat minua papereiden mukana aina ja ikuisesti.

Sitten se kysymys tulee, paino ja pituus? Vastaan. "Tästä ei ole sitten yhtään varaa laihtua tai muuten kärsii elintoiminnot ja hormonitoiminta." Nyökkäilen ymmärtävästi ja hiljaa mielessäni totean, etten ole kai ikinä painanut niin paljoa kuin nyt. "Ootko aina ollut noin hoikka vai oletko laihtunut?" Hämmennyn kun mielestäni näytän enemmän ihmiseltä kuin aikoihin ja vastaan, että en ole laihtunut. "Onko ollut syömishäiriötä?" En osaa valehdella, en vaan kertakaikkiaan osaa: joo on. On ollut, mutta nyt on paremmin kuin ehkä ikinä. Annan ymmärtää että tästä on jo aikaa.

Verenpaineet ovat alakanttiin jälleen kerran: "Pyörryttääkö?" Joo. "Kannattaa varoa, ettei mene taju kun nouset jostain nopeesti ylös." No shit Sherlock! 

Kuuloni on kuulemma harvinaisen hyvä, kuulen melkein kaikein nollaan desibeliin asti. Tämä selittää ehkä osaltaan miksi puhun aika hiljaa ja miksi siedän kovia ääniä huonosti. Joudun vielä erikseen lääkärin syyniin epilepsian takia, voihan nyt byrokratia sentään. 

Menen kaupan kautta kotiin, PMS-himoissani ostan kuivattuja mansikoita, pähkinöitä ja croissantin. Kotona ei tee enää mieli, mutta syön silti.

Kaveri tulee käymään, parannetaan maailmaa kun ei olla nähty aikoihin.

Illalla käyn lenkillä, teen vatsa- ja selkälihaksia, venyttelen, syön kalaa, salaattia ja omenan. Pyydän itseltäni anteeksi kun en ole jaksanut tehdä mitään kunnollista ruokaa. Käyn suihkussa, puhtaaksikirjoitan tämän postauksen, jota olen näpytellyt kännykkään osissa. Lopetan tähän.

- - - - - - - - - - 

Osaltaan kiire on itseaiheutettua, mutta toisaalta mieluummin teen asioita ja näen ihmisiä kuin jään kotiin. Kotipäiviäkin tulee aina välillä. Jollain perverssillä tavalla pidän pienestä kiireestä, mutta jos vuorokauteen saisi enemmän tunteja, ottaisin sellaisia kiljuen vastaan. Haluaisin liikkua enemmän, mutta aina ei vaan ehdi. Toisaalta tajusin, että hyötyliikunnan määrä on loppuviimeksi aika suuri. Töissä on välillä helpompaakin, tämä viikko meni ylitöiksi kesälomien takia.

Elämää se on.