Kuinka paljon paremmin onkaan ollut sen jälkeen kun tein ryhtiliikkeen ja aloin lappaa ruokaa naamaan. Kuinka paljon ennemmän onkaan jaksanut, kuinka paljon valoisammalle kaikki onkaan näyttänyt. Kuinka parempi olo on ollut kun ei tarvitse miettiä voikohan sydän tuosta noin vaan pysähtyä?
Bussin ikkunasta katsoin hirmuisen pienen näköistä tyttöä pysäkillä. Apua, tuleeko se tänne. Pystynkö olemaan vertaamatta, tulematta kateelliseksi. Kyllä, tänne se tulee. Istuu viereiselle penkille käytävän toiselle puolelle, juttelee jonkun kaverinsa kanssa, kuulostaa iloiselta. En kehtaa kääntyä katsomaan, koska sitä ei voisi tehdä huomaamatta. Vasta kun nousen itse ylös jäädäkseni pois kyydistä, katson tarkemmin. Ja mitä ihmettä. Läheltä katsottuna näen selvästi - minähän olen pienempi kuin tuo tyttö. Ei sillä, että asialla olisi oikeasti mitään merkitystä, lähinnä hämmästelen vain omaa mieltäni ja miten vääristyneesti itseni näen. Ehkä vielä joku päivä osaan hahmottaa...
Hetken mielenhäiriössä mietin, että mitä ihmettä olen tekemässä, minunhan piti laihtua ihan olemattomiin, lakata olemasta ja juosta itseni hengiltä, tuupertua jonnekin metsäpolun varteen ja hautautua lumeen. Tai jos olisinkin jäänyt henkiin, olisin ollut pieni lasikeiju, joka ei olisi tarvinnut ruokaa, lämpöä, unta, rakkautta tai yhtään mitään. Hetken mietin että nyt loppuu tämä salliminen, en minä saa syödä, en ansaitse ei ei ei. Katselin kaihoisana kuvia siitä minkä kokoinen haluaisin olla ja laadin sotasuunnitelmaa. Sitten katson vähän tarkemmin, sairasta. Rumaa. Säälittävää. Mikä saa taistelemaan luontoa vastaan? Ei kukaan halua tällaista elämää: klik!
Ja *pufff* tipahdin taas, jalat tukevasti maan päällä varmana kaikesta: minä en todellakaan halua olla sairas, en halua ajatuksia, jotka juoksevat ahdasta kehää, en halua vielä huonompaa keskittymiskykyä kuin minulla nyt on, en halua unettomia öitä, en halua taistella nälkää vastaan, en halua oksentaa aamuisin heikkouttani, en halua sydänoireita, en kilpirauhasen vajaatoimintaa tai muita vastaavia. En halua olla hukassa, yksin ja ahdistunut. En halua vanhentua ennenaikaisesti, en halua olla lapseton, en halua herättää sääliä ensinäkemältä, en halua tyhmentyä, en halua hukata enää aikaa tähän. Haluan pitää huumorintajuni, ystäväni, työni, järkeni (sen vähän mitä on :D). Haluan pitää terveyteni, haluan pystyä rakastumaan, haluan kyetä nauttimaan seksistä, haluan jaksaa liikkua juuri niin paljon kuin huvittaa. Haluan olla aikuinen, joka pärjää. Haluan näyttää vahvalta ja elinvoimaiselta. Haluan saada ihmiset hymyilemään. Haluan elää elämän joka ei mennyt hukkaan. Haluan enemmän kuin pitkään aikaan! Ja Aion.
Ihana ja todella motivoiva postaus! ♡
VastaaPoistaEi liity tähän, mut aiotko jatkaa blogia joskus :) ? Olis kiva kuulla kuulumisesi.
PoistaAino, kiitos. Hirmusti voimia ja taistelutahtoa sulle <3
PoistaOnko tuo anon kysymys osotettu mulle? Saatan jatkaakin jos suunta pysyy samana ku nyt, eli erittäin hyvänä :) Mutta mietin vasta. Saatan myös alottaa ihan uuden blogin. We'll see
PoistaVoihan likka minkä teit <3
VastaaPoistaluin tekstisi samaan aikaan kun istuin ruokapöydässä ruoka nenän alla, ja uppouduin tekstiin täysin.... varsinkin loppu sai minut ajattelmaan ja samaistumaan kirjoitukseesi voimakkaasti, niin avoin, todellinen, rehellinen ja aito kirjoituksesi oli, ett äse auheutti minussa kylmät väreet ja puistatukset:ihanaa ei ole vain haluta tuota kaikkea, vaan myös saavuuttaa. Täällä toinen. Välillä, onneks harvemmin, sitä pysähtyy ihailemaan oloaan ja kehoaan, mutta sitten sitä taas muistaa mistä todellisuudessa nauttii, mitä elämältään haluaa. näin on ollut jo pidempään, mutta nuo oivaltamisen hetken, kun olo ei olekkaan pieni ja heikko, vaan suuri ja mahtipontinen, ovat mahtavia ja voimaannuttavia. tuntuu että kykenee selättämään mitä vain. aivan kuten sinä, täälläkin haaveillaan paremmasta työkunnosta, elovoimaisemmasta olosta, muodokkaammasta, terrveestä, vahvasta kehosta, joka voi hyvin, ja jota on ilo kantaa. häpeän olkiani, raajojani, solissluitani....haluan rinnat!! takapuolta! istuvat farkut <3 en juurikin niitä arvailevia katseita, "onkohan tuolla kaikki hyvin"... nauraa, tanssia, iloita, ja aidosti myös! ei esittää jaksavansa, vaan jaksa aidosti. nähdä ja kokea, tavata ihmisiä, ihastua ja rakastua? kokea läheisyyttä, ja uskaltaa päästää toinen lähelle.... juurikin niin uskaltaa elää!!
Ja vaikka välistä on vaikeaa, ja oma keho tuntuu vaativan lepoa ja huoltoa,niin enemmän ja enemmän omalla kohdallani oolen myös antanut elämän maistua, ja uskaltanut yrittää, kokea, näkeä ja elää elämää. syödä ulkona, lähteä extemore ulos illanviettoon, tavata uusia ihmisiä, ja nyt, menossa jopa treffeille (!!!!) :) usklataminen on mahtavaa, ja voittaa sairaukdessa ja sen ajatuksiss avellomisen, ja pelkäämisen! pitkän matkaa on vielä edessä, mutta pitkän matkaa ollaan ja tultu eteenpäin, ja tämä tuntuu mahtvalle <3 ja nämä kokemukset ja voitontunteet, pienet ilot ja riemut kantaa eteenpäin.
eli tartu juurikin niinhin, niinkun olet jo tehnytkin! Saat ajatella että täällä toinen kanssasisar aidosti ja oikeasti tahtoo myös yrittää parhaansa, ja vielä me voittajina tästä kaikesta selvitään ^^
Voi kun olsii jännää joksu tavata sinut ihan kasvotusten, jakaa ajatuksia, kokemusksia ja unelmia, ja selättää pelkoja yhdessä... ehkä joku päivä ^^
Ruttuhali voimanainen <3
Voihan ihanuus, melkein sanattomaksi vetää kommenttisi :´) Ihanaa että sullakin on tuollanen olo! Elämä on elämää varten ja liian kallis tuhlattavaksi tyhmällä tavalla. Sun asenteella ja tahdonvoimalla mennään kuule vaikka läpi harmaan kiven, aivan ihana kuulla että oot löytäny syitä parantua, pidä niistä kiinni!
PoistaOis ihan parasta tavata naamatusten päivänä eräänä. Todellakin! :)
Hali itselles supernainen <3
Tämä oli tosi pysäyttävä teksti!! Paljon voimia ja tsemppiä sinulle. <3 Toivottavasti pääset ajatuksistasi eroon ja osaat olla tyytyväinen itseesi juuri sellaisena kuin olet!
VastaaPoistaKiitos :) Sitä kohti pyristelen nyt kaikin voimin hieman vahvempana ja viisaampana taas!
PoistaNimenomaan kannattaa haluta elämää ja toteuttaa ELÄMINEN!
VastaaPoistaItse olen päässyt niin vahvasti elämisen makuun, että toivon koko sydämestäni, että sinäkin pääset. Tämä on niin kivaa, ihanaa ja tietty normaalilla tavalla välillä ikävää ja kamalaa. Mutta enää en aio yhtään hukata kalliita elämänpäiviä niin typerälle ja pinnalliselle ja itsekkäälle sairaudelle kuin syömishäiriö. (Ja tähän väliin juu, tiedän että silloin kun on pahassa vaiheessa sairautta, sitä ei ajattele pinnallisena ja itsekkäänä asiana. En siis halua vähätellä sairautta)
Läheinen ystäväni kuoli pari viikkoa sitten melko yllättäen ja sen jälkeen halu elää nauttien on vain vahvistunut entisestään. Minä syön, koska voin. Minä nautin, koska olen elossa. Hän ei enää voi herkutella ja nauttia. Eli mitä v***n väliä jostain kiloista ja kaloreista ja pienistä "jenkkakahvoista" tai pömppömahasta!!!! Me ollaan elossa ja meillä on mahdollisuus tehdä elämästämme mieluisa! :)
Kunpa ihmiset heräisivät oikeisiin asioihin tässä "tuijotetaan omaa napaa ja peilikuvaa" -yhteiskunnassa. Itse olen onneksi jo ainakin puoliksi hereillä ;)
Hyvä teksti sinulta ja tsemiä toteutukseen!!!!!!!
Juuri näin! :) Voi miten ihana kuulla että voit hyvin = olet kiinni elämässä iloineen ja suruineen. Pinnallinen ja itsekäs kuulostaa rumalle, mutta niinhän se loppuviimeksi on. Turhaa.
PoistaOtan osaa ystäväsi kuolemasta, ikävä kuulla. :´( Välillä elämä ravistelee lujaa että ymmärtäis asioita. Mut niin se on, yks elämä mikä voi loppua vaikka huomenna, ikinä ei voi tietää. Pitäis elää niin että jos kuolisi yllättäen niin kuolisi sitten onnellisena. Tai siis pyrkiä siihen. Ja hyväksyä myös surut ja ahdistukset mitkä nekin kuuluu elämään.
Kiitos ja kaikkea hyvää sulle sinne! <3
Mä haluun joku päivä uskaltaa enemmän. Haluun sanoa noi viimesen kappaleen sanat aidosti itelleni. Uskaltaa elää aidosti ja päästää irti kaikista syömisiin liittyvistä peloista jotka nyt tätä elämää ja siitä nauttimista liikaa rajoittaa.
VastaaPoistaIhanaa että sä uskallat! Ja ettei se tyttö saanut sua kun hetkellisesti pohtimaan muuta ja pian tajuumaan ettei kannata antaa liikaa periksi..Koska kurja kyllä, tää suo on yllättävän syvä ja tuntuu syvenevän päivä päivältä enemmän jos ei tarpeeks jaksa taistella vastaan.
Tosi hyvä teksti! Antoi paljon aateltavaa..vaikka en ehkä kauheen selkeesti osannu kommentoida :-P
Kyllä sä vielä uskallat, sitten kun on aika. Sitten kun löydät elämästä jonkun kestävämmän tuen ja turvan kuin anoreksiasta. Mut kaikki ajallaan ja pienin askelin. Heikkoja hetkiä tulee varmalla, minullekin - mutta en silti aio antaa hölmöille ajatuksille liikaa tilaa ettei ne vie mennessään.
PoistaVoimia sulle ihan valtavasti <3
Voimia ja uskallusta parantua sairaudesta. <3 Minut pysäytti erityisesti tämä itsensä vertaaminen toisiin, sillä harrastin tätä myös itse vuosikaudet. Hyvä kun pystyin puhua omasta mielestäni itseäni hoikemman ihmisen kanssa, sillä oman pään sisällä oli jatkuvasti meneillään jokin kilpailu laihuudesta - joka minun tulisi voittaa. En voinut käsittää, miten joku toinen anoreksiaa sairastava voisi olla ystävällinen tai iloinen, sillä itse pidin heitä lähinnä v-mäisinä kusipäinä.
VastaaPoistaOnneksi näistä ajoista on jo aikaa ja pystyn olla arvioimatta ihmisiä heidän kilojensa perusteella. :) Anoreksian syömää kehoa kohtaan en tunne enää mitään kateutta, mutten voi kieltää, etten välillä toivoisi myös itselleni jonkin näkemäni terveen, hoikan ja atleettisen ihmisen kehoa. Mielestäni nykyinen ajatusmallini lähentelee melko paljon jo kenen tahansa, terveen, naisen mielenliikkeitä. :)
Toivon sydämestäni, että myös sinä pääsisit joku päivä tähän pisteeseen. On paljon helpompi olla ja elää, kun antaa toisten näyttää siltä kun he näyttävät ja itse tyytyy siihen, minkälaiseksi "oma menopeli" on luotu.
Kiitos <3 Minulla toisten vertaaminen on aina kääntynyt sisäänpäin. Lähinnä on tullut alemmuuskompleksi itseä laihemmista ihmisistä, mutta välillä onneksi olen osannut pitää pääni pinnalla ja tuntenut lähinnä huolta tai sääliä.
PoistaIhanaa että oot päässyt selville vesille ajatustesi kanssa. Se on ihan totta että jonkinlainen haaveilu tavalla tai toisella timmimmästä kropasta kuuluu kovin monen naisen (ja miehen) elämään, mutta kuitenkin terveissä rajoissa. :)
<3
Niin.. Upea kirjoitus. Sä kukistat sairauden, sä olet vahvempi. Voimia, sä olet ihana persoona <3
VastaaPoistaKiitos ^^ Sinä oot ihanuus <3
Poista