Mites ne syömiset sujuu?

- Aika hyvin. Oon harjaantunut. En sano että aina menis oppikirjan mukaan, mutta toisaalta pidän sitäkin terveen merkkinä. Ortoreksia ei enää sanele pilkun tarkkoja sääntöjä mitä saa/voi/pitää/on pakko syödä. Välillä elelen välipaloilla, mutta pääasialliseksi rytmiksi on muodostunut suurinpiirtein tällainen:

Aamulla: leipää kera päällisten ja teetä/kaakaota

Lounasaikaan: Ruokaisa salaatti

Välipala: Hedelmä tai jotakin pientä

Päivällinen: Jokin isompi setti aka lämmin ruoka esim. wokin tapainen kera salaatin + kananmunaa/juustoa/kalaa

Iltapala: Rahkaa kera marjojen tai puuroa

En syö aina samaa ja päivät ovat aika erilaisia. Syömiset vaihtelevat paljon myös kulutuksen mukaan: jos liikun paljon, syön enemmän. Kroppa osaa aika hyvin kertoa mikä on riittävästi. Myös kohtuulliselle herkuttelulle on hyvin tilaa. Kesä & jäätelö. <3

Pyrin syömään joka päivä:

- pähkinöitä/siemeniä vaihdellen

- paljon tuoreita vihanneksia

- yhden hedelmän

- marjoja

- viljoista kauraa ja ruista kohtuudella

- kananmunan

Nämäkään eivät ole mitään kiveenhakattuja sääntöjä vaan sellaisia perusasioita mitä pidän hyvänä ja itselleni sopivana. En ole laatinut tietoisesti minkäänlaisia sääntöjä tai rytmiä vaan tämä on muotoutunut tällaiseksi pitkän ajan kuluessa.

Töissä syömisiäni kommentoidaan tavalla tai toisella tuon tuosta, mutta en anna sen häiritä. Huumorintajuni kestää kyllä. x) "Taasko sää syöt?" "Kato ny, siinä se kiskoo vähän sian kylkeä, hevosenreunaa ja lehmän häntää - oikee barbaari!" "Jaa salaattia sää täällä syöt vaan. Ilmankos ootkin noin hoikka." ynnä muuta, ynnä muuta! Lähinnä vain huvittaa ja minulle on aivan sama vaikka koko halli kerääntyisi kommentoimaan. Alkuhankaluuteen verrattuna ero on se, että porukka on käynyt tutuksi ja se että teen töitä yksin ja päätän milloin taukoilen.

Huomasin päivänä eräänä, että syömisiäni ohjaa usein ajatus "mitä pitää syödä että jaksan tehdä kaiken mitä olen ajatellut?" Eli syön siksi että jaksaisin touhottaa. Pahimpina syömishäiriöaikoina tällaista ajatusta ei ollut. Silloin jokainen murunen oli armopala, jonka sairas mieli salli pitkin hampain.

Toinen asia mikä on tapahtunut huomaamatta on järjettömien ylilyöntien poisjääminen. Vuosien ajan parempina tai huonompina aikoina olen sortunut toisinaan järjettömiin määriin milloin mitäkin. Pahin oli ehkä pelillinen marjapiirakkaa. Kyllä, uunipellillinen. Olin niin kipeä monta päivää, että luulin kuolevani! Siitä on tosin jo melkein 10 vuotta aikaa. Muut ylilyönnit ovat olleet esimerkiksi paketillinen näkkäriä, puoli kiloa suklaata, litra jäätelöä, keksipaketti, pussillinen paahtoleipää. Ja näitähän on sattunut ties miten monta kertaa kun nälkiintynyt kroppa on tehnyt temput. Vieläkin pelkään isoja paketteja vanhasta muistista, mutta vähitellen olen oppinut luottamaan itseeni, koska mitään mättökohtauksia ei ole aikoihin ollut. Joskus on ihana herkutella, mutta tulen kylläiseksi aika vähästä nykyisin. Kun kroppa ei pääse nälkiintymään, ylilyöntejä ei tule. Paitsi kerran kuussa, mutta se ei liity tähän. ;)

Summa summarum, homma on aikalailla hallinnassa, hurraa!