Se iski ihan yllättäen. Ihanan ystävän kanssa vietetyn päivän jälkeen palasin kotiin, pysähdyin hetkeksi. Selailin Facebookkia. Ihmiset ovat elämää täynnä helteisestä heinäkuusta, on festareita, kesälomaa, mökkilaitureita, kesäöitä ja hääjuhlia.
Naapurinmummo kysyi onko minulla ollenkaan lomaa. Ei oikeastaan. Ehkä vuonna 2016 aikaisintaan. Ei se ole minua tähän asti haitannut. Olen ajatellut, että jaksan kyllä. Olinhan minä tovin työttömänäkin ja ajattelin sen ajan tavallaan lomana. Kesä on silti aina kovin vaativa: pitäisi ehtiä nauttia elämästä, pitäisi ehtiä tekemään kaikenlaista, elää. Maanantaista alkaa 10 päivän työputki, joista puolet on yövuoroa. Kahta arkivapaata seuraa 7 yön rupeama. Sitten 7 vapaata ja sen jälkeen toiset 7 yötä.
7 vapaata, se on vähän kuin loma, joskin sekin on jo melkolailla ohjelmoitu. Ihan mukavia asioita on tiedossa, en minä sillä. Silti kurkkua kuristaa tieto siitä että seuraavat vapaat ja ohjelmoimattomat viikonloput ovat elokuussa. Isä ja siskot kyselevät milloin tulen mökille, milloin nähdään. En minä tiedä. Isä vanhenee ja pelkään että aikaraja tulee vastaan liian nopeasti. Entäs Mummo, milloin olen viimeksi käynyt sairaalassa? Äitienpäivänä. Mummo ei taida tunnistaa enää. Vaari kaipaisi myös ja minä vaaria.
Haluaisin ehtiä olemaan parempi sisko, täti, tytär, ystävä, tyttöystävä ja kaikkea. Entä milloin harrastan liikuntaa? Tiedän, että osa tästä ahdistuksesta johtuu myös siitä, etten ole päässyt liikkumaan kunnolla. Tarpeeksi. Niin että hiki lentää, keuhkot haukkovat happea, lihakset tutisevat maitohapoilla ja pää pyörii jossain euforian rajamailla.
En saanut unta kun sydän hakkasi liian lujaa ja kurkkua kuristi. Nousin ylös, kirjoitin kauppalistan ja toisen listan kaikesta mitä pitää muistaa huomenna tehdä. Olen kamalan hajamielinen ja unohdan noin kaiken minkä voi unohtaa. Hävettää kun välillä unohtuu tärkeitäkin asioita.
Syksyllä helpottaa, siirryn tekemään pelkkää aamu- ja päivävuoroa. Yöt ja viikonloput jäävät kaiketi enimmäkseen pois, mikä on sosiaalielämän kannalta aika bueno. Olen yrittänyt miettiä niin, että sehän on minun kannaltani hyvä, koska syksy on kuitenkin enemmän se juttu kuin kesä. Ja heinäkuu menee nopeasti, niin se on. Kyllä sitä ehtii hyvin elämään töiden lomassakin, eihän tämä nyt oikeasti ole näin iso juttu. Herranjestas.
Silti tahtoisin syliin ja lujaan halausotteeseen enemmän kuin vähään aikaan. Tuli ihan kauhea ikävä.
- - - - - - - - - -
Ja nyt neuvoa-antavaa kamomillateetä parvekkeella ja muutama hengitys kesäyötä, kiitos.
Ja anteeksi.
Muista kuunnella itseäsi ja kehoasi, ettei uupumus pääse yllättämään. :) Muista myös, että toisinaan tapaamisista saa myös kieltäytyä. Mökille ei ole pakko mennä justiinsa nyt, vuosia on vielä jäljellä samoin kesiä. Toisinaan myös liikuntaa tulee harrastettua vähemmän. Ymmärrän kuitenkin sen, että paremmin sitä voi sillon, kun saa enemmän aikaseksi harrastettua.
VastaaPoistaParhaani yritän. "Ei" on kamalan vaikea sana, en oikein osaa aina. Mökille olisi kiva päästä kun on niin kamala ikävä isää ja siskoja, mutta täytyy malttaa odottaa. Vaikka tästä katsottuna lähituleva näyttää hurjalle, tiedän että kyllä aikaa löytyy ja elokuulla helpottaa. Kyllä tämä tästä!
PoistaÄlä kuluta itseäsi loppuun! Aina ei voi keritä kaikkea ja silloin vain täytyy jostakin joustaa. Se on välttämätöntä, jos tahtoo järjen säilyttää :) Kuuntele omaa kehoasi :) Ja nopeasti tosiaankin menee heinäkuu - juurihan se kesäkuukin vasta alkoi ja nyt se on jo ohitse!
VastaaPoistaJa olet varmasti mahtava sisko, tytär ja kaikkea <3
Niin se on, pakko vain hyväksyä tilanne ja tehdä vain se minkä ehtii. Kohta on jo elokuu, sekin on ihan totta. Oot <3
Poista