Normipäiviä!

Jos me törmättäis kadulla, tuntisitko minut? Kokosin viimeaikojen arkipäivistä yhden kuvitteellisen, mutta realistisen päivän mikä kuvaa sitä millaista on elää minun kengissäni. x)

Kello on jotakin yli viis ja herätyskello aukaisee raskaat silmäluomet. Mitä, joko se yö meni? Oliko pakko taas kukkua myöhään? Tänään meen kyllä aikasin nukkumaan, lupaan itselleni - taas. Ensimmäinen ajatus on "kahvia!" Vesi kiehumaan, leivät paahtimeen. Naamalle vois tehdä jotain. Ei hitsi kissanhikkalaatikko on pakko siivota nyt. Ei mut hei joko se vesi kiehui, kahviaaa... Ei kun se naama eikun hiekkalaatikko! Mitäs olinkaan ajatellut töihin evääksi tänään? Ai enkö mitään, apua! Nyt nainen käytä mielikuvitusta. Omena! Niin entä se Mielikuvitus? Jääkaappi huutaa tyhjyyttään. Tänään sitten ruokakauppaan suoraan töistä. Joo. Musiikkia vähän tuosta. Nythän tämä päivä tästä jo alkaakin valkenemaan. Mut voi luoja, kello on jo ties mitä! Nyt toimintaaaa. Kompastun kissaan. Missä se puhelin taas on? Kävelen töihin, koska talvi yllätti autossa on vielä kesärenkaat. Se ei silti haittaa, on hirmu hyvä fiilis ja hymyilyttää vaikka kello on puoli seitsemän aamulla. Ehdin sittenkin hyvin. Mut mitämitä nään, pursuuko mun postilaatikko - hupsansaa. Käännyn takaisin ja tyhjennän postilaatikon sisällön roskikseen ja sormet ristissä toivon ettei mukana mennyt mitään tärkeää. Vilkaisen kelloa, nyt muutama juoksuaskel niin ehdin hienosti. Juokseminen on muuten yllättävän kivaa. Onpas kaunista! Lemmikkieläinten hautausmaa, siitä paikasta huokuu ihan erilainen lämpö kuin ihmisten hautausmaasta. Mietin Allua, se taitaa olla jo vanha. Alkaa itkettää. Ihan yhtäkkiä. Kävelen kaksikymmentä metriä eteenpäin enkä itke enää. Tää aamu on ihan hyvä, töihin on kiva mennä. Ja lumi <3

Pukuhuoneessa paikallani odottaa kynä. Se on minun. Milloinkohan se on pudonnut? Työvaatteet päälle, käynnykkä ja avaimet taskuun, valmiina. Aamupalaverissa työkaveri ojentaa minulle mustan lapasen, jonka ex-anoppini minulle joskus neuloi. Oliko tää sun? Löyty tuolta lattialta. Ai hupsista, kiitos. Kuuntelen palaveria tai siis en itse asiassa kuuntele. Huomaan työkaverin uudet korvikset, onpa kivat. Onkohan noilla kahdella muuten jotakin sutinaa vai kuvittelenko vain? Mitäs tuonne taululle on kirjoitettu? En saa käsialasta selvää enkä jaksa lukea loppuun. Ai mitä kysyit, voisitko toistaa? Luen tämän päivän "lukujärjestystä," missä kerrotaan päivän tuotannot ja aikataulut ja jokaiselle merkityt työpisteet. Spottaan omani ja yritän painaa sen mieleeni. Työvuoro valuu hissillä alakertaan, höpistään niitä näitä. Hissin ovet aukeaa enkä enää muista mihin minun piti mennä. Etsin lähimmän tietokoneen ja tarkistan asian. No nyt selkis. Ryhdyn puuhaamaan touhukkaana, katselen ympärilleni ja mietin mitähän on vielä tekemättä. Raportti pitäisi esitäyttää. Missä mun kaikki kynät taas on? Ainiin sinne pukkariin jäi se yks, perhana. Päivän aikana hukkaan mm. kyniä, yhden raportin, nippuleikkurit, mattopuukon ja potkulaudan. 

Töiden jälkeen suuntaan kauppaan kuten lupasin. En muista yhtään mitä puuttui. Miksi en tehnyt listaa? Kassalla korista löytyy suolakurkkuja, hapankaalia, tuorejuustoa, manteleita ja purkkaa. Niin mites se ruoka? Huomisen eväät? Kaarran jonosta uusintakierrokselle täydentämään koria. Kun pääsen takaisin kassalle ja kiharatukkainen täti kertoo loppusumman silmissäni mustenee. Niin katos kun tässä kävikin nyt niin että eihän mulla oo lompakkoa mukana. Pakattu ostoskassi jää kassalle ja minä kiepaisen kotiin hakemaan lompakkoa. Onneksi matka ei ole pitkä.

Kotona hengähdän hetken. Ruokaa kiitos. Tiedän miten helppo tähän olisi jumahtaa loppuillaksi. Mutta ei, piti lähettää monta sähköpostia ja kysellä joululaulukeikkapaikkoja. Soitan välissä pari biisiä pianolla kun tekee mieli kokeilla yhtä uutta biisiä. Lähetän vahingossa sähköpostia myös itselleni ja tajuan että olen lähettänyt väärät päivämäärät kaikille. Ei oo totta! Tarkistin moneen kertaan. 

Puhelin soi. Ai oliko meillä reenit! Niin nyt? Hups, tuunki heti. Tai no, menee hetki ku autolla ei voi nyt ajaa, koska kesärenkaat. Nyt lähen eiku hei mikä tää yks biisi oli? Oho, perhanan kello! Myöhästyin bussista, eli kävelen koko matkan fuu! Hop hop! Bussi on myöhässä, kerkesin sittenkin. 

Me lauletaan ja unohdan sanat vaikka ne on minulla kädessä. Varpunen jouluaamuna aiheuttaa hullun hihityskohtauksen, pistän silmät kiinni ja yritän koota itseni. Ajattelen moottorisahamurhaajia, hautajaisia ja junaturmaa. Ei naurata enää. Me lauletaan siinä samassa teatterissa missä minäkin oon joskus ollut lavalla. Muistelen alkulämmittelyjä ja tekee mieli tanssahdella ympäri lavaa kun muut soittavat antaumuksella Eye Of the Tigeria. :D Väsyttää ja oikeastaan haluaisin kotiin jo. Kävelen ja kaikki tuntuu ihmeen selkeältä. Mietin monia asioita, hymyilen välillä itsekseni, on hyvä olla. 

Kun pääsen kotiin, kello on jo ihan liikaa. Äkkiä suihkuun. Iltapalaa. Hampaat. Jään tuijottamaan peiliin enkä saa hampaita pestyä. Muistin juuri unohtaneeni vastata yhteen viestiin. Itse asiassa aika monta viestiä on rästissä, vastaan yhteen. Tulee hyvä idea ja aloitan uuden blogitekstin. Se jää kesken. Ei ei nyt! Oon ihan raato huomenna jos en nyt heti mene nukkumaan. Oon kyllä raato muutenkin, ei sillä. Pesen lopulta hampaat ja kaadun sänkyyn. Silmissä vilkkuu ja korvissa suhisee. Olen väsynyt kuin kuolema mutten saa heti unta, mielessä vilisee miljoona ja yksi ajatusta. Ja hei, kello ois varmaan hyvä laittaa soimaan. Hyvä ku tuli mieleen. Kiitos anteeksi ja hyvää yötä!