Nyt. Osaan. Ehkä. Pukea sanoiksi yhden asian mikä on vetänyt mietteliääksi viimeaikoina. Sanat lähti kulkemaan oikeastaan kun katselin Vain Elämää Antti Tuiskun jaksoa, jossa Tuisku kertoi miten oli keikoillaan kohdannut väkivaltaa ja miten taustatanssija oli loukkaantunut kun joku oli heittänyt lasisen kaljapullon lavalle. Surullista. Ja hämmentävää miten paljon vaivaa joku voi nähdä jonkun vihaamiseen? En oikein ymmärrä. En ole koskaan ollut mikään suurempi Antti Tuisku -fani. En ole musiikistaan suuremmin pitänyt (lukuun ottamatta yhtä biisiä jota olen salaa pianolaulanut joitakin vuosia;)). Olen monesti vaihtanut radiokanavaa Antti Tuiskun kohdalla, mutta siinäpä se onkin - vapaus valita ilman sen suurempaa meteliä. Kyse on musiikista, ei ihmisestä jota en tunne. Mieleeni jäi KidSing-ohjelmassa eräs itkuun purskahtanut pikkutyttö, jolle Antti Tuisku osasi mielestäni valita hyvät ja lohduttavat sanat. Parempaan en olisi pystynyt.
Antti Tuisku liittyy tähän kaikkeen kuitenkin hyvin vähän. Se, mikä minut on saanut viime aikoina monesti itkemään on ihmisten kylmyys. Sitä näkee päivittäin ihan joka puolella. Jo pienet lapset osaavat olla toisilleen ihan kamalan julmia. Jätetään ulkopuolelle. Tuomitaan erilaisuuden takia. Ja aikuiset... Ihmisillä on laumaeläiminä valtava tarve kuulua johonkin ja omasta paikasta halutaan pitää huolta. Ulkopuoliseksi jääminen on laumaeläimelle hengenvaarallinen tila, koska yksinäiset yksilöt ovat yleensä helpointa saalista. Laumasta on vaikea lähteä tukemaan siihen kuulumatonta sillä uhalla, että joutuisi itsekin sen ulkopuolelle.
Tietenkin jokaisella on oikeus valita ihmiset joiden kanssa "laumailee." Ja niinhän se väkisin menee, koska yhden ihmisen elämään mahtuu vain tietty määrä sosiaalisia kontakteja. Tahallaan ulkopuoliseksi jättäminen tai vihaaminen ilman oikeaa syytä on kuitenkin ihan kamalan alhaista. Lauma tuo turvaa, mutta pakonomainen ripustautuminen sellaiseen kielii heikkoudesta. Olen huomannut, että oikeastaan vahvimpia ovat ne, joiden ei tarvitse kuulua saumattomasti mihinkään ollakseen vahvoja. Nämä ihmiset sukkuloivat sujuvasti eri yhteisöjen välillä missä milloinkin ja sellaisilla ihmisillä on ihan omanlainen hyvä energia mikä huokuu kauas. Näin olen huomannut.
Tajusin yhtenä päivänä, että tiedän yllättävän vähän sellaisia ihmisiä, joista en kertakaikkiaan pidä yhtään. Ja näiden ihmisien kohdalla minulla on henkilökohtaiset syyni olla pitämättä heistä. He ovat sellaisia, jotka ovat tarkoituksella loukanneet minua enkä pysty sitä tunnetasolla unohtamaan. Sitten on sellaisia ihmisiä, joiden toiminta tai sanomiset saattavat ärsyttää. Ihmiskemiat ei vaan aina kohtaa. Se on eri asia. Tässä kohtaa olen yrittänyt omasta puolestani tietoisesti antaa tilaa erilaisuudelle. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin erilaisuuden hyväksymisestä, ei niinkään absoluuttisesta oikeasta ja väärästä. Kuka sellaisen edes määrittelee?
On liian raskasta kantaa harteillaan koko maailmaan tuskaa ja vääryyttä, joten yksi ihminen ei voi vaikuttaa muuhun kuin omaan elinpiiriinsä: Suvaitsevaisuus. Huomioon ottaminen. Välittäminen. Kuunteleminen. Lempeys. Rauha. Kiitos ja Anteeksi.
"Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto, elinehto:
Värisevää sielua ei saa tallata."
- Tommy Tabermann -
En tiedä saitteko yhtään kiinni tästä vai selitinkö liian sekavasti? Iso asia mikä ei yhteen blogitekstiin mahdu, mutta tässä kuitenkin palanen siitä. Mitä te ajattelette?
miekin olen miettinyt tuota. miusta on kamalaa, kun ihmiset sanovat vihaavansa toista. mulla itselläni on myös vaan pari henkilöä, joista en keksi mitään positiivista sanottavaa. nekin vaan siksi, että ovat satuttaneet minua oikealla hetkellä, oikealla tavalla, niin etten usko ikinä pääseväni yli siitä.
VastaaPoistaja tosiaan, niitä ihmisiä kyllä on jotka jollain tavalla ärsyttävät. se on miun mielestä itsestä kiinni, miten muihin suhtautuu. en usko, että yksikään ihminen voi olla läpeensä paha tai tunteeton. kaikissa on varmasti jotain hyvää. ihmiset voi olla minua kohtaan töykeitä tai ilkeitä, mutta silti rakastaa toisia. ja jos joku puhetapa ärsyttää, niin se on vaan ihan oman pään sisällä. sitten sekin, että vaikka toinen ärsyttää, niin silti voi olla kohtelias ja arvostaa. ei sitä ikävää tunnetta tarvitse lähteä levittämään, tai loukkaamaan toista. asioista voi sanoa ja keskustella rakentavasti. asiat voi riidellä, mutta ihmisten ei sitä tarvitsisi tehdä. haukkumisesta ja loukkaamisesta puhumattakaan.
Se on ihan luonnollista ja tervettä vieroksua tai vihata syystä. Tekopyhää ois ajatella pelkkää hyvää sellaisesta joka on tieten tahtoen loukannu, eihän sellaseen oikeuta mikään.
PoistaMutta sitten kokonaan oma lukunsa on vihata pelkästä periaatteesta tai siitä että omassa päässä joku asia ärsyttää = turhaan. Asiat voi riidellä keskenään, mutta asioita ei saa sekoittaa ihmisiin. Tää on hankala asia ja joutuu rehellisyyden nimissä menemään myös itseensä vaikka miten on yrittänyt aina olla hyvä ja kunnollinen... Hyviä pointteja sulla, kiitos niistä <3
Vanha lukija täällä hei. En ole varmaan vuoteen-kahteen lukenut mitään blogeja ja tämäkin jäänyt, mutta olet ollut kirjanmerkeissä silti. Nyt päätin avata ja selasin vähän näitä uusimpia läpi ja tämä teksti otti silmään erityisesti. Sopii tähän aamuun ja viimeaikoihin muutenkin, erityisesti tuo "hämmentävää miten paljon vaivaa joku voi nähdä jonkun vihaamiseen". Olen viimeaikoina usein sanonut että "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi pitää suunsa kiinni."
VastaaPoistaEn nyt tämän enempää jorise, muista että olet kaunis ja ihana ja täydellinen versio itsestäsi. Voimia ja terveyttä vuodelle 2016!
Moi! Anteeksi ihana kamalasti, tää reikäpää unohti vastata sulle :( Kiitos ihan valtavasti tästä kommentista, se merkitsi mulle paljon. Nää ajatukset pyörii monesti päässä edelleen. En voi sanoa että mukava että kolahti, mutta lohdullista että joku muukin on miettinyt samaa. Muiden tekemisiin ei voi vaikuttaa, mutta omiin paljonkin. Pienin askelin eteenpäin. Valtavasti voimia ja kaikkea hyvää sinulle myös tähän vuoteen. <3
VastaaPoista