Kuvia & kuulumisia

Heippistä kaikille! Lokakuu porskuttaa kovaa vauhtia loppusuoralla ja mietin mihin tämä aika oikein menee? Mulla ei oo menny kauheen lujaa, suoraan sanottuna ollu ihan helvetin vaikeeta oleminen. Väsymys sata, keskittymiskyky ja itsetunto nolla. Ruokahalu on hukassa mikä ei oo yhtään hyvä homma tähän kohtaan. Kaikki energia on mennyt selviytymiseen, suorittamiseen ja tasapainoiluun. On kamalan raskasta esittää reipasta tyttöä kun sille ei todellakaan tunnu. 

ADD-tutkimukset alkoi ja nyt on jo kolmen eri ammatti-ihmisen (psyko, neuropsyko ja psykiatri) yhtäläinen mielipide siitä että selkeet tarkkaavaisuushäiriön piirteet on. Olo on ristiriitanen. Toisaalta helpottunut siitä että monelle asialle on ehkä löytyny selitys ja toisaalta taas lannistunut; mun päässä on ihan oikeesti vikaa. Koko ikäni oon salaa miettiny, oonkohan jotenki jälkeenjääny kun yksinkertasetkin asiat tuntuu vaikeille/mahdottomille. Toisaalta oon yrittäny lohduttaa itteeni niillä asioilla mitkä on hyvin: vaikka hälinässä oon toisinaan ihan ulapalla ja unohdan/sotken kaiken niin osaan silti olla myös tosi skarppi ja tunneälyä mulla kyllä on. Osaan olla empaattinen mitä piirrettä moni kaveri arvostaa. Oikeenlaisessa seurassa mulla on oikeestaan aika hyvät jutut, vääränlaisessa oon enimmäkseen hiljaa. Oon myös suht taitava käsistäni käytännönjutuissa siis jos vaan saan alotettua ja aikaseksi. Jos harrastan tarpeeksi (muttei liikaa) liikuntaa, pysyn parhaiten tolkuissani enkä lagaa ihan kauheesti. ADD-tutkimusten seuraava ja kamalin vaihe on vanhempien haastattelu. En osaa päättää kumpi olisi parempi vaihtoehto, alkoholistiäiti, joka ei tiedä mun viimeisestä 16 vuodesta juuri muuta kuin iän ja ammatin vaiko muistiltaan hatara isä, joka ei osaa asettua/kuunnella ja tuskin osaa kertoa paljon paskaakaan siitä millanen olin lapsena. Sisko ehdotti että otetaan molemmat... :D

Tän syksyn yks isoimmista henkireikäsistä on ollu meidän joululaulubändi, mistä ehkä kerroin aiemmin(?). Neljät treenit on keretty järjestämään ja homma alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Laulaminen itessään on hyvää terapiaa ja siihen päälle vielä ihmiset, joiden seurassa on lupa olla just sitä mitä on, joiden kanssa naurattaa ja joita on lupa halata millon vaan. <3 Töissä oon rauhottanu itteeni hyräilemällä joululauluja kun siinä metelissä voi huoletta laulaa vaikka oopperaa eikä kukaan kuule mitään!

Tähän loppuun vielä muutama kuva, joita yksi työkaveri räppäili jokunen viikko sitten. Kuvissa näytän iloiselle ja kyllä mä välillä oonkin tosi iloinen. Se hyvä tässä on, että vaikka oon itkeny ehkä valtameren tänä syksynä niin hetket menee nopeesti ja vaihtuu uusiin: ilosia ja hyviäkin hetkiä on, pidetään niistä kiinni. :)

 

 Nyt jatkan siitä minkä jo melkein aloitin, siivousprojekti - parasta mitä sadepäivänä voi tehdä! Illalla sytytän tuoksukynttilän silläkin uhalla, että se on kuulemma yhtä haitallista kuin sisällä tupakointi... Mut kyllä joskus voi!