Blogin haastaja?

Rakas blogi, olet minulle edelleen valtavan tärkeä vaikka suhteemme on käynyt jokseenkin pinnallisemmaksi kuin joskus. Haluaisin silti kertoa sinulle enemmän kuin kerron, mutta totuus on se, että minua pelottaa. Yritän kertoa itselleni, että blogi on minun ajatuksiani varten ja saan kirjoittaa mitä tahansa. Saanko? Voinko? Mitäs jos. Mitäs jos. Mitä jos tuotan pettymyksen, jos huudan ilmoille kaiken? Kestättekö te sen? Kaikki on kuitenkin totta riippumatta siitä kirjoitanko vai jätänkö kirjoittamatta. Tämä on minun elämäni. Tällaisena ja vähän risaisena. Ihan kuin ihminen kuuntelisi.

°°°°°°°°°°°°°°°°

Rakas päiväkirja, et usko miten vapauttavaa on kirjoittaa sinulle pitkästä aikaa. Kunnolla. Paljon. Suoraan. Kaunistelematta. Kun ei tarvitse miettiä sanojen asettelua tai että kerronko jo liikaa. Ei tarvitse miettiä mitä tästäkin ajatellaan. Vuodatan kaiken mahdollisen, mikä on muhinut sisälläni jo pitkään ahdistavana möykkynä. Kerron sen kaiken mikä on saanut minut itkemään salaa sisälle päin. Kerron mikä on saanut minut liikkumaan liikaa ja satuttamaan itseäni. Taas. Kerron sen roihun ja hulluuden mikä sisälläni on riehunut ja kerron miltä tuntuu kun savu kirvelee silmiä. Akuutti tarve avautua. Ihan kuin ihminen kuuntelisi.

"You've been havin' real bad dreams, oh, oh

You used to lie so close to me, oh, oh

There's nothing more than empty sheets

Between our love, our love

Oh, our love, our love"