Kunnes kovin hiljainen, nousee aamu viimeinen

Hei kaikki. Edellisestä kerrasta on aikaa. Kevät on ollut liian hankala blogille, joka on etääntynyt entisestään. Pitkään mietittyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen että jo oman selviytymisen kannalta, kirjoitan tämän kevään tähän. Teille, mutta eniten itselleni.

Sunnuntai, 9.4.2017
Meidän äiti on kuollut, tuli aika lähteä. Sisko soitti, en kuullut, koska olin töissä. Sinä sunnuntaina oli kunnallisvaalit ja töitä oli paljon, olisi ollut. Sisko lähetti viestin perään että soita heti, on tärkeää asiaa. Viesti oli ilmeetön, ei hymiöitä kuten tavallisesti. Silloin jo tiesin, vaikka hetken mietin vaihtoehtoa, olisiko sittenkin jotain häihin liittyvää järjestelyä? Ei ollut. Siskon ääni vapisi. Istuthan? Varmasti? Meidän äiti on kuollut. Kuollut. Veljensä oli ollut oven takana. Soittanut sata kertaa äidin puhelimeen. Kutsunut huoltomiehet avaamaan oven. Nähnyt jalat eteisessä ja soittanut siskolle.

Ensin en osannut edes itkeä. Ai onko? Miksei minua itketä? Kädet tärisi ja jalat meni hyytelöksi, mutta itkuun meni hetki. Lopulta itkettiin siskon kanssa yhdessä. Miten? Miksi? Milloin? En ymmärtänyt. Koskaan ei ole ollut niin epätodellinen olo. Naama nyki oudosti. Itkin, itkin, itkin. Siitä oli vain vähän yli kaksi kuukautta kun äiti oli kertonut että Mummo on kuollut. Siitä kuukausi eteenpäin isältä tuli viesti, että Vaari on kuollut. Eihän tällaista voi tapahtua! Kerroin työkaverille tilanteen ja pyysin ilmoittamaan esimiehelle. Lähdin autolla vaikka sisko vannotti olemaan ajamatta metriäkään. Mietin, ettei kukaan enää edes usko tätä, miten muka koko ajan joku voi kuolla?

En mennyt omaan kotiin vaan siihen toiseen kotiin missä odotti luja halaus ja huolestunut katse. Tärisin ja olin ihan kamalan levoton. Ja surullinen. Voimaton. Miten tästä eteenpäin? Toinen sisko soitti, oli yhtä järkyttynyt kuin minäkin. “Voi helvetin helvetti.” Paremmin en olisi siinä hetkessä osannut kiteyttää. Samalla mietin että luojan kiitos meitä on kuitenkin kolme, jos jostakin olen vanhemmilleni kiitollinen niin siskoista. Sinä yönä en nukkunut. Sydän hakkasi liian lujaa.

“Täysin uupuneina, aamuun valvoneina
Kaikki päätetty, jäljellä voimattomuus
Silmät kyynelissä, meidän keittiössä
Ihmetellään, kun rauha nyt laskeutuu

Valo hetkessä saapuu, pöly leijuu
Radiossa vaihtuu laulut uutisiin, vaihtuu aamun uutisiin
Tähän kaikki nyt loppuu, vielä kaikuu sanat vaikeet
Kunnes kovin hiljainen, nousee aamu viimeinen”