Minne mää oon kadonnu??

Sitä on kysellyt viimeaikoina aika moni, "oleksää hengissä??" Olenhan mää. On mennyt viime ajat vaan melkoisessa turbulenssissa ettei oo itekään meinannut pysyä mukana. Mulla on nykyään vakkari työpaikka (mikä on viimeaikojen uutisiin vedoten luojan lykky), huh kuulostaapa Aikuiselta! Samassa paikassa, mutta eri osastolla kuin ennen. Miljuuna uutta asiaa unohdettavana opittavana ja ylitöitä heti alkumetreillä. Sana väsymys on saanut ihan uudet mittasuhteet, mutta helpottanut jo onneksi, ainakin vähän. Urheilu on ollut viimeaikojen isoin henkireikä, sen avulla pystyn keskittymään edes jotenkin ja saan pidettyä jonkinlaisen järjestyksen pään sisällä. Kroppa jaksaisi enemmän kuin aikaa on, mutta olen silti yrittänyt pysyä kohtuudessa - nyt ei ole hyvä hetki lahoilla! Muutosvaiheet on ollu aina mun syömishäiriökäyttäytymisen kompastuskiviä, joten nyt on oikeasti oltava tarkkana, ettei käy vanhanaikaisesti varsinkin kun pitkään on mennyt niin hyvin.

Olen käynyt AD(H)D-oireisten vertaistukiryhmässä, mikä oli voimaannuttavaa ja lohdullista - on paljon muitakin, joiden päässä jyllää samanmoinen disco. Niin ja siitä puheen ollen, ihana psykologini onnistui tekemään minulle lähetteen ADD-testeihin, eikä siis tarvitse enää tapella höperön omalääkärin kanssa. Lokakuulla olen ehkä taas vähän viisaampi.

Syksy tekee levottomaksi, mutta samalla helpottuneeksi. Olen yrittänyt herätellä henkiin sitä Tiuta, joka rakasti syksyä. Viime syksy oli niin kamala, etten ehtinyt nauttimaan syksystä ollenkaan. Kävi miten tahansa, tämä syksy ei voi olla yhtä hirveä, joten olen toiveikas. Kuulaat syyspäivät, teeöverit ja säärystimet, here we go! Kesä oli aika pitkä ja vaiheinen, mutta ehdottoman hyvä kesä silti. Vähän on jo ikävä. Täytyy silti elää hetkessä ja löytää hyvät asiat sieltä missä niitä on. 

Oli kesäki tosi ookoo

Ps. Mä yritän ryhdistäytyä blogin kanssa ku hirmusti haluaisin kirjootella enemmän ja henkevämpiäkin, mut ei oo vaan ehtiny/jaksanu/muistanu. Haleja! <3