Päiväni metsänhenkien luona

Tässä videohöpinässä lupaamani kuvapläjäys sunnuntain luontoretkeltä. 

Vaikka epilepsiakohtaus paluumatkalla säikäytti ja oli melko rankka kokemus, itse retkestä tuli niin paljon voimaa, että se korvaa kaiken. Tässä tunnelmia päivästä, joka lämmittää mieltä varmasti vielä pitkään.

Likolahti - Kirkkosalmi - Likolahti. 

Palaaminen samaa reittiä takaisin ei haitannut tässä tapauksessa yhtään, koska maisemat olivat parasta ikinä.

Viileä metsäpolku polttavan kuumana päivänä. Täällä asuu metsänhenki ja Ymmärrys.

Tässä jälleen yksi hetki, jolloin tunsin itseni kovin pieneksi, mutta en silti ollenkaan heikoksi.

Matkan varrella oli monta hyvää levähdyspaikkaa ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa saattoi vaihtaa muutaman sanan.

Veden viileä rauha.

Lampi saaren keskellä. Joskus kun olin vielä lapsi, tässä oli sellainen keinu, millä pystyi keinumaan lammen päällä. Täällä asuu tyyneys.

Puoliväli. Tästä alkoi paluumatka.

Miten ihanalta tuntuikaan laskea reppu pois selästä, heittää vaatteet hetkeksi pois ja pulahtaa järveen. Uin pitkään ja kuuntelin veden helinää. 

Kuivattelin auringossa ja söin eväitä. Miten hyvää pehmentynyt reppunäkkäri ja isän kätköistä pihistetty suklaa saattoikaan olla!

Varpaat lepäsivät vedessä kun minä istuskelin rantakivellä merenneitona pyyhe päällä ja katselin ohi lipuvia veneitä. Kun jatkoin matkaa, olo oli kuin uudesti syntynyt, viileä ja tarmokas.

Paluumatkalla pysähdyin vielä toiseen kertaan uimaan, koska tämä kivi suorastaan huusi minulle: "jätä vaatteet tähän ja pulahda uimaan!"

Kun katselin näitä jalanjälkiä rantahiekassa, tiesin että kaikella on merkitys ja että kaikki järjestyy.

Elämä on tässä ja nyt, tämä hetki. ♥