Allukisumau =^-^=

100. postaus, nyt on hyvä aika kertoa sananen Allu-kissasta! 

Annettiin sille kissanminttua...

Alituisesti kissoistaan höpisevät ihmiset ovat mielestäni semisti raskaita. Jokainen luulee, että oma kissa on aivan erityinen ja ihmeellinen, vaikka ulkopuolelta katsottuna kaikki kissat ovat samanlaisia. Yritän välttää julkihehkutusta kissastani (paitsi nyt) - niin rakas kuin se minulle onkin. Ja kyllä, minunkin mielestäni kissani on aivan erityinen. Tässä teille seikkaperäinen kissaselvitys! 

Allu tuli minulle "tilapäisesti" Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykseltä tarkoituksena majailla luonani siihen asti että olisi löytänyt uuden pysyvän kodin. Se oli elellyt kaiketi vuoden verran metsässä mökkiläisten ruokittavana. Sen tassut olivat paleltuneet (tai palaneet?), korvat puremajälkiä täynnä, poskesta puuttui karvat, nenässä oli haavoja. Se oli surkea ilmestys, turkki oli likainen ja haju ihan kamala. 

Aika väsynyt oli hän alkuun...

..ja nälkäinen.

Allu oli heti alusta alkaen todella kiitollinen kissa. Se viihtyi sylissä niin kauan kuin sitä vain jaksoi pitää. Ensimmäiset viikot se vain nukkui enimmäkseen, kovin oli voimaton eläin. Minulla ei ollut alkuun minkäänlaista käsitystä kissoista, koiran hankkimista olin miettinyt ja harkinnut monta vuotta. Kaikki varoittelivat, ettei mikään ole niin pysyvää kuin väliaikainen, mutta sanoin että "ei se kissa jää, se lähtee kun löytää pysyvän kodin."

Tällä kuvalla Allu yritti hetken aikaa etsiä uutta kotia, ei käynyt flaksi :D

Enhän minä siitä kuitenkaan voinut enää luopua, se oli kotiutunut luokseni niin hyvin. Niinpä soitin nöyrän puhelun eläinsuojeluyhdistykselle, jotta "mitäpä jos..." :) No niinhän siinä kävin, allekirjoitin paperit ja huokaisin - Allu jäisi minulle loppuiäkseen. <3 Se tuntui oikeammalta kuin mikään. Vain vähän tämän jälkeen kävi ikävä onnettomuus kun yksi liskoistani kuoli kissan kynsiin. Se on se ainoa hetki kun kaduin päätöstäni. Tapaus oli kuitenkin minun syy, olin ollut huolimaton terraarion oven kanssa ja lisko oli saanut sen itse auki. En voi sanoin kuvailla tunnetta mitä sillä hetkellä elin kun näin rakkaan liskoni kappaleina lattialla. :´( Olin sinä aamuna lähdössä mökkilomalle ja Allu oli joka tapauksessa menossa viikoksi ystäväni luokse hoitoon. Hautasimme Fixi-liskon siskoni kanssa mökin pihalle, itkettiin ja puitiin. Viikon päästä hain kissan kotiin ihan hyvillä mielin.

Pus <3 Kuvassa Allu seisoo pöydällä ja "halaa." Se on mielestäni aika sympaattinen ele.

Siitä eteenpäin ollaankin tultu tosi hyvin toimeen enkä ole päätöstäni enää katunut. On ihanaa tulla kotiin kun tietää että joku odottaa. Vaikka välillä olen lähtenyt itkien koulusta tai töistä, jo eteisessä on sellainen olo että kaikki järjestyy. Allu tulee aina ovelle vastaan kun tulen kotiin. 

Sanotaan että kissat ovat itsenäisiä, kyllä ne pärjää itsekseen. No joo, kai ne hengissä pysyvät, mutta täytyy sanoa, että tämä kissa yllätti vaativuudellaan. Se vaatii aktiivista seuraa joka päivä. Se kaipaa huomioimista, leikkimistä, ulkoilua, höpinöitä. Jos joskus olen paljon poissa kotoa ja kissa jää vähemmälle huomiolle, sen kyllä huomaa!

Säänkestävä ulkoeläin. Allu ei pienestä lumesta tai vesisateesta hätkähdä.

Kesä on silti aina kesä.

Allu on ihanan helppo kissa. Se osaa pujottaa tassunsa valjaisiin hyvin sujuvasti itse. Sen mielestä aina on hyvä aika lähteä ulos. Sen huoltaminen on hyvin helppoa myös. Se antaa leikata kynnet ja harjata hampaat. Kehrää vaan, kunhan ei nyt liian kauan kestä. Korvien puhdistamista se rakastaa, silloin se kehrää toisenlaisella nuotilla ja joskus jopa kuolaa (se kuolaa aina jos innostuu jostain). Harjaaminen on ainoa mikä ei oikein suju - harjootellaan vielä...

Allu on kuuluisa hassuista asennoistaan. Toisaalta kaikki kissat ovat. Olen ajatellut, että ehkä sillä on turvallinen olo kun uskaltaa nukkua selällään - joskus jopa keskellä lattiaa.

Aamujooga?

Allu on hyvin puhelias kissa. Oikeastaan se on aika harvoin hiljaa. Se vastaa usein kun sille sanoo jotain. Ihmiset hämmästelevät toisinaan sen melko laajaa sanavarastoa. Hilpeyttä herättää kun välillä kuulostaa siltä kuin se sanoisi "allu, allu, allu, alluuuh!"

Tärkeimmät sanat, jotka se tunnistaa: "Allu," "kissa," "tule tänne" (tottelee vaihtelevasti), "tule syömään" (tottelee melkein aina), "mennäänkö ulos?" (juoksee ovelle heti), "HEI NYT..." (tietää että nyt tapahtuu jotain kiellettyä). 

Suuresta koostaan ja laiskasta olemuksestaan huolimatta, Allu jaksaa olla melkoinen virtapiiri ja jopa hieman lapsellinen. Sanon aina, että se on kuuden kilon kissanpentu. Mattoleikit ovat kestosuosikki, kaikki mikä on maton alla kiinnostaa - paremman puutteessa omat tassut käy hyvin. x) Sen leikit yltyy välillä vähän turhan rajuiksi, se pyydystelee jalkoja ja muuta mukavaa. Jos se tekee jotakin sellaista, teen kissasta näkymättömän. En huomioi sitä hetkeen millään tavalla, puuhaan omiani tai menen vaikka vessaan ja laitan oven kiinni. Läheisriippuvaisena se on sille kova pala ja siksi hyvä rangaistus. Huutaminen tai kieltäminen lisää vain vettä myllyyn.

Linnut ovat aina in. Luontodokumentit ovat meidän yhteinen harrastus.

Ei saisi viihdyttää "lasta" tv-ohjelmilla, mutta se on vaan niin hulvatonta katsottavaa kun tyyppi pyydystää lintuja ruudulta! 

Kaksi tassua saa olla pöydällä, neljä on liikaa.

En ole halunnut rajoittaa Allun olemista kovin paljoa, mutta ruokapöytä tai terraarioiden päällystät eivät ole kissan paikkoja. Yleensä ainakaan. Ja vessanpöntöstä ei saa juoda.

Oltiin kerran isän luona sairastamassa. <3

Paras paikka nukkua on minun kyljessäni. Mielellään peiton alla ja pää tyynyllä. Useimmiten selällään. Se on jotenkin niin suloinen kun heiluttelee tassujaan unissaan ja tuhisee. <3 Valitettavasti huonounisena laitan toisinaan oven kiinni kun nukun. Aamuöiset rakkauskohtaukset ja katkennut uni väsyttää joskus ihan liikaa.

Rakkautta. <3

Allu on melkoinen pusukone. En tiedä onko se ehkä vierotettu liian aikaisin emosta vai mikä mahtaa olla taustalla. Kun tulen kotiin, se on aina täynnä rakkatta. Se haluaa syliin, mielellään heti. Välillä kannan sitä kuin vauvaa, se pitää tassuilla kiinni kuin pieni apina ja nuolee naamaa ja kaulaa. Kerran se nuoli jalkaani samalla kun purkasin kauppakassia. Yksi melko herttainen ele on se, että se jostain syystä haluaa koskea ihmisen kasvoja tassulla. Pehmeä kissantassu tuntuu ihanalta otsalla. Purrr...

Tämä tyyppi yllätti minut täysin ja kumosi käsitykseni kissoista. Silti minulla on sellainen olo ainakin nyt, että Allu on minun ensimmäinen ja viimeinen kissa. Ainoa tällainen maailmassa. Eihän sitä toki tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa, nyt eletään vain tätä hetkeä.

Tassuterapeutti.

Tyhjää ois ilman häntä(ä). <3