Kuolevainen

Ne sanoo mä oon keijukainen

Ne sanoo mä en totta oo mä oon joku outo tulokas uusi asukas, niin ne puhuvat

Ne sanoo mä oon menninkäinen

En lihaa enkä verta oo

Mul on vähän noidan kykyjä, velhonäkijä, niin ne puhuvat 

Mut vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi

Kun mua sattuu, kun sydämmessä veitset kääntyy

Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen

Kysyt mitä tapahtui, minne katosi se nauravainen, vähän hölmö ja helposti lähestyttävä. Sanot, ettei musta ota selvää kukaan kun en päästä ketään lähelle. Sanot, että mulla on ihan liian luja suojamuuri, niin sinä sanot - sinäkin. Ja että kaikki ois helpompaa, jos en juoksis karkuun, jos en väistäis joka kerta. Mutta henkäisen terävästi kun kädet koskettaa ja muistan, että mun pitikin jo mennä. Ja kun käännän selän ja otan askeleita kauemmas, painan silmät kiinni ja mietin miksi taas näin, miks en voi olla ku muut, helpommin ja paremmin. Miks kädet tärisee taas ja sydän hakkaa ja kurkkua kuristaa vaikka vannoin, etten aio enää kompastua samaan kuoppaan. Miks miks miks... Sitä kysyt sinäkin, miksi. Enkä mä tiedä muuta kuin että iho muistaa pitkään.