Hengähdys sammalmättäällä

Olen elänyt melko hektistä elämää viimeaikoina. Pitkiä työpäiviä, paljon sovittuja menoja, jumppaa, lenkkeilyä ja näiden yhteen sovittamista. Välillä kroppa on käynyt niin ylikierroksilla, että nukkuminen on ollut jokseenkin hankalaa heräämisestä puhumattakaan. Lauantaina iski tyhjyys: "olenko unohtanut jotain? Vai eikö minulla ihan oikeasti ole tänään mitään?" Päädyin jälkimmäiseen, yritin soitella kavereita läpi ja mietin mitä tekisin. Oli kamalan levoton olo, en osannut olla aloillani. Kaikki olivat jossain muualla joten pakkasin lopulta laukun ja otin suunnaksi mökkimaisemat! Isä oli siellä jo naisystävänsä kanssa, tuntui siltä kuin olisin mennyt kotiin. Kotona vallinnut levottomuus oli poissa, tuntui että olen juuri oikeassa paikassa. Lähdimme melkein suoriltaan isän naisystävän kanssa puolukkametsään. Hän oli innoissaan saadessaan seuraa, koska isä ei kuulemma suostunut seuraksi kyykkimään marjojen perässä. :D

Oli niin terapeuttista kuljeskella metsässä, jutella niitä näitä ja keräillä marjoja. Olin tehokas ja keräsin mustikoita poimuriin ja puolukoita toiseen purkkiin käsin. :)

Tuntui tosi oudolta kun isän naisystävä huolehti että "oletko syönyt mitään? Syö nyt jotain ennen ku lähet!" Oikeastaan vähän huvitti kuinka lapset ovat aina lapsia ikään katsomatta... Lupasin syödä ja pysyä hengissä, hyvä tyttö. :D

Illasta vanhukset menivät saunaan ja ajattelin sillä välin lähteä lenkille. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, ajattelin, että Tarvitsen lepoa nyt ja koppasinkin kameran mukaan ja lähdin metsään fiilistelemään. Oli ihanaa kuljeskella metsänhenkenä ja kuvailla kaikkea mitä ympärillä näkyi:

Syksyistä.

Tyyneyttä.

Höyhenen kevyttä.

Puillakin on korvat.

Löysin tällasen ja jätin siitä lapsille viestin mökkipäiväkirjaan.

Illalla kuvailin vielä vähän, oli ihan mielettömän kaunista. Joku viisas sanoi joskus, että vaikka luonnossa on valtava kirjo eri värejä samaan aikaan, ne eivät koskaan riitele keskenään. Mielestäni se oli hyvin sanottu.

Tämä pieni irtiotto arjesta oli tosi paikallaan, sen voimalla jaksaa taas!

♥: Tiu